Tietoa meistä

 

Kuljettamisen ja varastoinnin pohjoinen ulottuvuus

Tunnemme pohjoisen olot ja ihmiset, sillä olemme itsekin täältä ja samanlaisia. Tunnemme siksi myös logistiikan ratkaisut, jotka sopivat suomalaiseen elämäntyyliin, paikallisille yrityksille. Paikallisuuden ja pohjoisen ulottuvuuden lisäksi kauttamme aukeaa halutessasi myös maailmanlaajuinen kuljettaminen.

Pohjoismaiden vahvin logistiikkakumppani

Posten Logistik tuottaa kokonaisvaltaisia logistiikkapalveluja ja -ratkaisuja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Olemme osa Pohjoismaiden suurimpiin viestintä- ja logistiikkayrityksiin kuuluvaa PostNord-konsernia.

Pääkonttorimme on Vantaalla, ja työllistämme Suomessa noin 250 henkilöä. Meillä on 18 kuljetusterminaalia Suomessa ja yksi Tallinnassa. 3PL-logistiikkakeskuksissamme Lahdessa, Turussa ja Vantaalla on lähes 75 000 m² varastotilaa. Liikevaihtomme Suomessa vuonna 2010 oli noin 68 miljoonaa euroa.

Konserni

Yrityksemme historia kumpuaa satojen vuosien takaa: Posten Logistik SCM Oy kuuluu PostNord AB -konserniin, joka syntyi 1600-luvulla perustettujen tanskalaisen Post Danmark A/S:n ja ruotsalaisen Posten AB:n fuusiosta vuonna 2009.

Konserni tarjoaa asiakkailleen monipuolisia viestintä- ja logistiikkaratkaisuja Pohjoismaissa. PostNord AB:n nettomyynti oli vuonna 2010 noin 42 miljardia ruotsin kruunua. Työntekijöitä konsernissa on tällä hetkellä yli 40 000.


PostNord AB on konsernin emoyhtiö, jonka omistavat Ruotsin valtio (60 %) ja Tanskan valtio (40 %). Osakeyhtiön äänivalta jakautuu omistajien kesken tasan.

PostNord AB:n toiminnot koostuvat neljästä liiketoiminta-alueesta: Breve Danmark (posti), Meddelande Sverige (posti), informaatiologistiikka ja logistiikka.

Konsernin päätoimipiste sijaitsee Tukholman Solnassa, Ruotsissa.

www.postnord.com

​​
 
 
 
 

  • Hakuvaihtoehdot


  • Siirry DPD-lähetysten seurantaan

© 2011 Posten Norden AB (publ) | Tietoa tästä sivustosta | Yksityisyydensuoja